1890's
Liisan toipui synnytyksestä nopeasti.
Hän oli nyt äiti pienelle suloiselle tytölle.
Tyttö sai nimekseen Anna, lopussa a.
Tarmo ja Olgaksi nimetty kissa tulivat juttuun oikein mainiosti.
Liisa oli innoissaan päästessään vihdoin pihatöihin.
Onneksi Juho Kustaa auttoi myös istuttamisessa, ettei kaikki homma jäänyt Liisalle.
Kun Liisalla oli hetki vapaata, hän vietti sen mieluiten maalaten.
Mutta pakko myöntää.. Liisalla ei ole pisaraakaan taiteellisuutta.
Juho Kustaa ehdotti jo seuraavan vauvan tekoa, sillä pitää taloon saada poikiakin.
Rikkaruohot on kitkettävä myös kukkasista, sillä terveistä kukista saa hyvän hinnan torilla.
Juho Kustaa nukutti lastaan tyytyväisenä. Ei yksi tyttö sukua kaada.
Olga ei välittänyt kissanruuasta vaan halusi pöydältä jotain maukkaampaa.
Liisalta palaa hermot kissoihin jälleen. Hän ei taida kyllä olla kissaihminen.
Anna oli vallaton ja touhukas lapsi.
Liisan ja Juho Kustaan täytyi pitää tyttöä koko aika silmällä.
Jos silmä vältti niin Anna touhusi omiaan..
..ja silloin tapahtuu usein jotain huolestuttavaa.
Tarmo jostain syystä päätti karata pois kotoa
Anna oli hyvin surullinen, sillä hän rakasti Tarmoa.
Myös Juho Kustaa ja Liisakin olivat huolissaan kissan kohtalosta.
Toivottavasti Tarmo on kunnossa.
Olga alkoi käyttäytyä oudosti. Se alkoi olemaan paljo arempi kuin ennen...
..ja se alkoi lihoa sekä hakeutua enemmän isäntien läheisyyteen.
Ja sitten eräänä iltana se synnytti kissanpojan.
Olikohan Olgan tiineys syy Tarmon karkureissulle?
🙈🙉🙊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti